Charlotte Pettersson

Asiantuntija • kouluttaja • valmentaja

Olen kahden nuoren äiti ja itse AuDHD. 

Olen utelias, innostuva ja jatkuvasti kiinnostunut ymmärtämään jotain uutta  ihmisistä, ilmiöistä ja myös itsestäni.

🇫🇮 Tervetuloa sivuilleni

Olen Charlotte Pettersson – asiantuntija, kouluttaja ja valmentaja.

Näiltä sivuilta löydät tietoa minusta, osaamisestani ja tarjoamistani palveluista. Taustani on monialainen, ja työskentelen ihmisten, työyhteisöjen ja erilaisten ilmiöiden parissa niin kouluttajana, valmentajana kuin kehittäjänäkin.

Osaamiseni painottuu neurokirjoon, työelämään ja työyhteisöihin sekä väkivaltatyöhön. Lisäksi opiskelen parhaillani ennakointia ja kehittämistä, jotka ovat yhä vahvempi osa ammatillista osaamistani. Liikunta ja valmentaminen muodostavat oman osansa tekemisestäni: olen pitkän linjan kamppailu-urheilija ja valmentaja sekä erityisuimaopettaja. 

Minut voi tilata kouluttamaan tai puhumaan, ja teen myös yksilöllistä valmennusta. Tutustu rauhassa sivuihin ja ota yhteyttä, jos osaamiseni voisi sopia sinun tai yhteisösi tarpeisiin.


"Kaikkea ei tarvitse tietää valmiiksi. Kannattaa seurata sitä, mikä aidosti kiinnostaa."

Asiantuntijuus syntyy uteliaisuudesta

Ammatillinen tausta ja erityisosaaminen 

Olen työskennellyt sosiaali- ja terveysalalla yli 20 vuoden ajan erilaisten ihmisten, perheiden ja yhteisöjen parissa. Työurani aikana olen työskennellyt lasten, nuorten ja aikuisten kanssa niin arjen perustyössä kuin vaativissa asiakas- ja vuorovaikutustilanteissa. Vuosien myötä työni on laajentunut asiakastyöstä kouluttamiseen, valmentamiseen, esihenkilötyöhön sekä toiminnan ja palveluiden kehittämiseen.

Erityisosaamiseni painottuu neurokirjoon, väkivaltatyöhön sekä haastaviin vuorovaikutus- ja kriisitilanteisiin. Olen kouluttanut ja valmentanut neurokirjon teemoista useiden vuosien ajan, ja työelämän sekä työyhteisöjen kysymykset ovat nousseet yhä vahvemmaksi osaksi asiantuntijuuttani. Minua kiinnostavat erityisesti ihmisten erilaiset tavat toimia, oppia ja työskennellä sekä se, miten ympäristöä ja toimintatapoja voidaan kehittää tukemaan sekä yksilöiden että yhteisöjen toimivuutta.

Työssäni yhdistyvät myös kehittäminen, johtaminen ja ennakointi. Minulle on kertynyt kokemusta projektien ja toimintamallien suunnittelusta, toteuttamisesta ja kehittämisestä sekä moniammatillisesta ja verkostomaisesta työskentelystä. Syvennän parhaillani kehittämisen ja ennakoinnin osaamistani ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnoissa.

Osaamiseni ei ole rakentunut yhden koulutuksen tai työtehtävän ympärille, vaan käytännön työn, monialaisen kouluttautumisen, kokemustiedon ja jatkuvan uuden oppimisen yhdistelmästä..

Tutkinnot ja koulutukset


  • Sosionomi (AMK)
  • Sosionomi (YAMK), kehittäminen ja ennakointi – opinnot käynnissä
  • Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
  • Kehitysvamma-alan ammattitutkinto
  • Päihde- ja mielenterveystyön erikoisammattitutkinto
  • Esihenkilötyön ammattitutkinto
  • Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja
  • Eläinavusteinen neuropsykiatrinen valmentaja
  • Nepsy-kokemusasiantuntijakoulutus
  • Uimaopettaja
  • Erityisuimaopettaja

    Työskentelytapani

    Valmentajana ja kouluttajana työskentelyni perustuu kohtaamiseen ja yhdessä ajatteluun. Työskentelyni on ennakkoluulotonta ja tuomitsematonta, ja tilaa on myös vaikeille, ristiriitaisille ja sanattomillekin aiheille. Mikään inhimillinen ei ole liian hankalaa, keskeneräistä tai epämukavaa käsiteltäväksi.

    Lähestyn tilanteita uteliaasti ja avoimesti. Minulla ei ole valmiita vastauksia, vaan jäsennämme asioita yhdessä ja etenemme tilanteen mukaan. Minulle on tärkeää ymmärtää, mitä ihmisen, yhteisön tai ilmiön taustalla tapahtuu – ei vain sitä, miltä se ulospäin näyttää.

    Etsimme yhdessä konkreettisia ja käytännössä toimivia tapoja viedä ymmärrystä eteenpäin. Yksilötyössä se voi tarkoittaa esimerkiksi kuormituksen säätelyä, itsemyötätuntoa ja toimivamman arjen rakentamista. Työyhteisöissä, koulutuksissa ja kehittämistyössä näkökulma voi puolestaan olla siinä, miten rakenteita, toimintatapoja tai ympäristöä voidaan muuttaa toimivammiksi.

    Työskentelyni ei perustu suorittamisen tai vaatimusten lisäämiseen. Ajattelen, että ymmärrys siitä, miksi jokin tapahtuu, antaa paremmat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu.

    Haluan tehdä näkyväksi myös sellaista, mikä jää helposti käyttäytymisen, suoriutumisen tai ulkoapäin tehtyjen tulkintojen taakse. Tämä yhdistää monia työni teemoja neurokirjosta työelämään, väkivaltatyöhön ja valmentamiseen.

    Tavoitteena on, että kohtaamisesta jää jotakin käyttökelpoista: uusi näkökulma, selkeämpi ymmärrys tai konkreettinen tapa viedä asiaa eteenpäin.

    HALUATKO OTTAA YHTEYTTÄ?